Syksyn värejä

Vietimme äitini ja veljeni syntymäpäiviä viime viikolla. Musta jaksaa edelleen olla kovin hauskaa se, että heillä on yhteinen syntymäpäivä. Koska kumpikaan ei täyttänyt pyöreitä vuosia, juhlittiin synttärisankareita ihan oman porukan kesken kahvittelemalla. Synttärit antoivat taas hyvän syyn kokeilla uusia reseptejä. Täytekakkuja on tullut väännettyä sen verran monta viime aikoina, että päätin kokeilla taas vaihteeksi erilaista juustokakkua. Jälleen kerran Kinuskikissan resepteillä mentiin. Keltainen ihana kakku kantaa nimeä höyhenenkevyt sitruunajuustokakku ja reseptin löydät täältä.Kakku oli todella helppo tehdä koristeita lukuun ottamatta. Koristelussa käytin Pandan tummaa suklaata, jonka rakenne ei pysynyt kasassa ei sitten lainkaan! Tai pysyihän se kasassa kunnes koristeet piti siirtää kakun päälle. Kaikki tämä tietenkin tapahtui tulenpalavassa kiireessä, joten virhettä ei ollut mitään mahdollisuutta alkaa korjailemaan. Onneksi omaa väkeä ei haitannut hiukan epämääräisen näköiset suklaakiehkurat ja menipä joku vielä luulemaan että koristelun piti tarkoituksella näyttää tuolta...

Toinen synttärisankari sai myös puskan auringonkukkia. Läheisellä maatilalla on kaksi pientä peltoa kylvetty täyteen näitä ihanuuksia ja kukkia saa käydä poimimassa omaksi iloksi pientä korvausta vastaan. Harmitti kun olin kukkia hakemassa yksinäni, olisi saanut niin kivoja kuvia tuosta kukkamerestä ja sinne katoavasta poimijasta.

Itseäni nauratti että näiden juhlien selkeäksi teemaksi nousi keltainen väri: äiti kun oli vielä sattumalta laittanut tarjolle keltaiseksi kuoruttamansa kahvikakun. Yritetäänköhän tässä jotenkin nauttia niistä viimeisistä lämpimistä kesäpäivistä, ennen kuin vuodenaika väkisinkin vaihtuu syksyksi? Aamut ovat kuitenkin mielestäni jo silkkaa syksyä aamukasteineen ja vilpoisine ilmoineen. Samoin pimeävät illat. Onneksi syksy kuitenkin on tuonut mukanaan ne mukavatkin asiat, kuten kynttilät, villasukat ja rauhalliset illat kotisohvalla. Parhautta kaiken tämän kiireen keskellä!

Nanna tuli taloon

Lupaava alku tälle mun bloggaamiselle, kun heti katoan yli viikoksi. Heh. No, on mulla mielestäni aika hyvä syykin ollut. Nimittäin elämässä taas jälleen kerran sattuu ja tapahtuu, mutta pitkästä pitkästä aikaa kaikki tapahtuneet muutokset ovat olleet pelkästään positiivisia. Ja niin tämäkin kyseinen suuri muutos.

Oon koko ikäni ollut enemmän ja vähemmän tekemisissä hevosten kanssa ja aivan kuten varmasti jokainen hevosten kanssa touhunnut, olen unelmoinut myös omasta hevosesta. Unelma on kuitenkin tuntunut aina täysin mahdottomalta. Ei ole aikaa, eikä rahaa, eikä oikea elämäntilanne. Kun sisko noin puoli vuotta sitten väläytti ensimmäisen kerran idean siitä, että hankittaisiin hevonen yhdessä taisin kirjaimellisesti nauraa hänelle päin näköä ja pyöritellä silmiäni tietäväisesti. Tuntui siltä, ettei sisko ollenkaan tajunnut miten suuri sitoutuminen on ottaa omalle vastuulleen hevonen.

Kuitenkin idea alkoi pikkuhiljaa muhia ja yllättävän usein löysin itseni selailemassa myynti-ilmoituksia. Sopivan hevosen löytyessä en kuitenkaan koskaan uskaltanut tarttua puhelimeen tai tehdä elettäkään lopullisen päätöksen suhteen. Olin myös edelleen sitä mieltä, että oli liian paljon esteitä sille, että koko juttu olisi edes realistinen. Kunnes sitten palaset alkoivat loksahdella paikalleen. Tallipaikka, johon meidän heppa tulisi vapautui ehkä hiukan yllättäenkin ja samalla viikolla olin paikkaan tutustumassa. Reissun jälkeen olin sitä mieltä, että okei, no ehkä tuonne voisi joskus hevosensa viedä, jos koskaan edes löydetään meille sopivaa heppaa. Tästä viiden päivän päästä olin matkalla Sipooseen katsomaan muutamaa sopivalta kuulostavaa hevosta. Ja tästä seuraavana päivänä haettiin Nanna kotiin.

Tiedättekö sen tunteen kun elämässä tapahtuu niin paljon ja niin nopeasti, ettei oikein voi uskoa sitä todeksi? Mulla on viimeisen viikon aikana ollut aika monta kertaa sellainen olo. Se hetki kun soitat kaverille järkyttyneenä ja kerrot juuri ostaneesi hevosen. Aika priceless se hiljaisuus langan toisessa päässä! Ja jotenkin se, kun kertoo ostaneensa hevosen ja tietää sen olevan totta, mutta samalla ei voi uskoa sitä jotenkaan todeksi. Sipoo-Turku matkalla ehtii aika monta kertaa toteamaan "Mitääh?" ja hengittelemään syvään, ettei jonkinsortin paniikkikohtaus yllätä.

Alku aina hankala ja silleen, mutta meillä on yhteispeli Nannan kanssa lähtenyt tosi hienosti sujumaan (tähän väliin koputetaan hiukan puuta). Ja vaikka tää kaikki on tapahtunut ihan hirmuisen nopeasti ja välillä joku pieni osa aivoissa huutaa että mitä ihmettä sä oot Salla mennyt tekemään, niin en silti voisi olla onnellisempi tästä ehkä elämäni hulluimmasta päätöksestä.

Mutta mitäs hei teille kuuluu! :)

Moni kakku päältä kaunis...

Pikkuveljen synttärit antoivat hyvän tekosyyn mulle innostua leipomaan. Oon löytänyt uuden netti-idolini Kinuskikissa blogia pitävästä Sini Visasta ja yleensä aina kun inspiraatio leipomiseen iskee kulutan muutaman hetken kyseisen roolimallini nettisivuja lueskellen. Eipä ollut surffailu nytkään turhaa, sillä sivulta löytyi herkulliselta kuulostava suklaakakun pohja, jonka täytteeksi päätin yhdistellä yhtä hyvältä kuulostavan vadelma-mascarpone- täytteen. Kakun päällystin vielä sokerimassalla ja päälle kaupasta muutama koristekukkanen ja valmista tuli.

Leipomisen makuun kun päästiin, niin päätin tehdä makean kylkeen myös jotain suolaista. Anniinan blogissa vilahti aikaisemmin tällä viikolla fetapiirakka jota päätin hiukan viritellä. Kinkkusuikaleitten tilalle silppusin leikkelekalkkunaa ja muutenkin täytteitä heittelin hiukan sellaiset määrät kun sopivalta tuntui. Piirakan kohdalla oikaisin aika rajusti ja käytin valmista pohjaa, mutta hei, täytyy sitä joskus ehtiä nukkumaankin ;).

Kakun kanssa oli tällä kertaa pieniä hankaluuksia. Ensin vuoka vuosi ja eipä tuo sokerikuorrutekaan asettunut ihan sovinnolla ja niin siististi kun oisin toivonut. Mutta väliäkö sillä kun pöydässä istuu vain oman poppoon jäseniä ja maku on kuitenkin kohdallaan. Kakku ja piirakka katosivatkin kohtuullisella tahdilla parempiin suihin. Itse tykästyin hurjasti tuohon suklaapohjaan ja aijon käyttää sitä jatkossakin leipoessani.

Menipä tää mun bloggaaminen kertaheitolla keski-iän paremmalle puolelle ;)

Vohvelikestit

Mainitsinkin jo tossa edellisessä postauksessa, että innostuin sunnuntaina tekemään vohveleita. Ja koska innostus ei ollut ihan mitään pienimuotoista, niin järjestin meidän perheelle (vanhemmat, sisarukset ja heidän lapset) vohvelikestit.

Oon melkoinen newbie vohveleitten tekemisen suhteen. Oon enemmänkin lettuihmisiä, vaikka toisaalta nyt kun aattelen niin olen enemmänkin "mä tässä istun kun sä teet meille jotain herkkuruokaa" - ihminen ;). Noh, joka tapauksessa oon yleensä aina oikaissut vohveleitten kanssa ja ostanut sellaisen valmiin taikinapussin johon siis tarvitsee lisätä vain vesi. Nyt kuitenkin päätin tehdä taikinan itse ja pienen googlettelun ja pohdinnan jälkeen päädyin käyttämään tätä reseptiä:

3 kananmunaa

4 dl maitoa

1 dl kivennäisvettä

4dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

½ tl suolaa

1 tl vanilijasokeria

 2 rkl sokeria

50-100g voisulaa tai kermaa

Tuosta reseptistä pitäisi syntyä n. 20 vohvelia ja itsehän tein siis kaksi tuollaista taikinaa. Lisäksi kikkailin vielä sen verran että laitoin molempiin taikinoihin sekä voita että pienen loraukse kermaa. Terveellistä ja silleen... Toisen taikinan joukkoon murustin myös suklaata.

Molemmat taikinat onnistuivat ihmeen hyvin, mitä nyt toisen taikinan kohoamisessa (olikohan tää nyt ihan oikea termi) oli alkuun pieniä ongelmia. Mulla on myös pikkuisia ongelmia tuon mun vohveliraudan kanssa, sillä jostain syystä toi säätonappula ei toimi kunnolla. Mut vohveleista tuli hyviä. Vohveleitten kanssa tarjoiltiin mansikkahilloa (duh, tietty!) ja kermavaahtoa. Nomnomnom! Maistuis varmaan sullekkin!

Viikonloppu keitotellen

Otsikon hämäävyydestä huolimatta takana erittäin rauhallinen viikonloppu. Suuntasin perjantaina perheemme mökille Kustaviin tarkoituksena lepäillä ja parannella flunssaista oloa. Oon ehtinyt hirveän vähän olemaan mökillä tänä kesänä ja se harmittaa mua tosi paljon. Oikeasti onko paremaa kuin kääriytyä saunan ja uimisen jälkeen haalariin ja istua tuijottelemassa merelle samalla kun sirkat sirittää ja linnut laulaa? Mulla ainakin aivot nollaantuu jotenkin täysin aina meidän mökkisaunassa. Ehkä siinä pienestä ikkunasta näkyvässä maisemassa on jotain erityisen terapeuttista.

Lauantaina heräilin vasta joskus kymmenen maissa ja tyhjensin ekaksi pääni räästä. Ei lähtenyt sitten flunssa saunomisella. Aamupalan jälkeen suunnattiin meidän perheelle jo perinteeksi muodostuneille Kustavin Lohimarkkinoille. Varmaan lähes jokaisella Turun seudun pienellä kunnalla on omat markkinansa näin kesällä ja yleensä niihin liittyy joku oma "juttunsa". Kustavissa se on lohi. Pääsylipulla osallistutaan tasatunnein arvottaviin lohiarpajaisiin, tarjolla on lohikeittoa ja lohivoileipiä ja toki myynnissäkin on lohta ja muita kaloja monissa eri muodoissa. Me suunnattiin  aika pian ruokailemaan, mutta mun pettymys oli aika suuri kun flunssa oli vienyt mun makuaistini lähes kokonaan. Yleensä niin herkullinen lohikeitto ei maistunut juuri millekään. Ja vika oli todellakin mussa eikä keitossa, sillä muut seurueessa olleet nauttivat kyllä omat annoksensa iloisesti parempiin suihin samalla kun mä pyörittelin lusikkaa omassa keitossani vähintäänkin pottuuntuneena omaan olotilaani.

Olotila ei illan saapuessa juurikaan parantunut ja makoilinkin oikeastaan suurimman osan loppu viikonlopusta kotona sohvalla. Sunnuntaina tosin innostuin tekemään vohvelita vähän isommissa määrin, mutta muuten taisi viikonloppu hurahtaa ohi oloa parannellessa. Mikä kyllä kannatti, sillä nyt alkaa flunssa ilmeisesti väistymään ja tänään on olo ollut parhaimmillaan jopa reipas! Mitä nyt hiukan hukkasin oman toimistoni tänään harjoittelussa kun ajatuksissani hurautin hissillä väärään kerrokseen, mutta mitäs pienistä ;)

Mitäs teidän viikonloppuun kuului?

Neiti nuhanenä ja uudet tuulet

Elokuu, ihan oikeasti? Mihin tää aika oikein menee? Tuntuu että viime elokuusta on ihan hetki ja toisaalta tuntuu että siitä on jo valovuosi.

Okei, toisaalta mä olen odottanut elokuuta 2013 varmaan viimeiset kaksi vuotta. Syy tähän on se, että mä aloitin tänään mun harjoittelun. Meille kuuluu opintoihin yksi harjoittelu, joka siis ajallisesti sijoittuu opintojen loppuvaiheseen ja kestää 5kk. Mun harjoittelun pitäisi siis olla pulkassa jouluun mennessä. Ja sit oisi enää jäljellä toi yksi kirosana eli gradu...

Yllättävän vähän jännitti etukäteen harjoittelun aloittaminen, mutta sitä enemmänkin pisti jännittämään eilen illalla kipeytynyt kurkku ja tukkoinen nenä. Miten ihminen voi saada flunssan keskellä kuuminta kesähellettä? Nähtävästi sekin on sitten mahdollista. Koitin vielä viime hetkellä pelastaa itseäni vetämällä kaikenmaailman vitamiineja joita kaapista löysin, mutta ei auttanut. Tänään hain kaupasta vielä sinkkiä, koska joskus jostain luin että sen pitäisi parantaa vastustuskykyä. Katotaan josko näillä lähtis olo paranemaan. Ja jos ei parane, niin onneksi mulla on vaan huominen päivä harjoittelua ennen viikonloppua.

Kuvituksena päivän asua. Tykkään niin älyttömästi tosta paidasta ja sen väristä. Ehdottoman hyvä löyty Cubuksen alennusmyynneistä. Mikä siinäki on, että kivoimmat vaatteet löytää aina silloin kun ei etsi mitään. Mun pitäisi muutenkin hamstrata tollaisia perusvaatteita lisää, varsinkin nyt kun töissä kuljen omissa vaatteissa. Työvaatteita ei silti ihan heti tuu ikävä, varsinkin kun edellisessä työpaikassa ne haisi aina "ihanasti" rasvalta.

Nyt hautaudun sohvalle tuijottamaan Hurjaa painonpudotusta. Oon ihan koukussa tähän! Chris Powell on mun uusi idoli. Ihanan positiivinen ja kannustava, mut silti tarpeeksi tiukka ja eteenpäin potkiva. Tarttis ittellekin löytää joku vastaava tapaus potkimaan persuksille ton liikkumisen suhteen... Mut murehditaan sitä sitten vasta kun tää flunssa on ohitse.

Muille se on viikonloppu meillä menee koko loppuviikko...

Huh, kotiuduttu juuri hetki sitten Helsingistä, jossa oltiin kavereitteni Ellan ja Essin kanssa katsomassa Rihannan keikkaa. Upea keikka ja mahtava reissu takana! Muutenkin muutamat viime päivät ovat olleet yhtä lentämistä ja mun sisäinen kotihiireni hyrisee innosta kun tänään saa vetää villasukat jalkaan, käpertyä sohvalle ja kuunnella kun sade hakkaa ikkunaa. Eipä sillä, kauhean kivaa on ollut mutta nyt väsyttää. Vanha ei vaan jaksa, hah! Nyt luvassa kuvaoksennusta ja höpisemistä kuluneista päivistä.

Jokirantaa DBTL:ssä

Lentäminen tosiaan alkoi jo viime viiko torstaina kun suunnattiin neljän kaverin kanssa DBTL:ään ja Turun yöhön. Aloiteltiin iltaa jokirannassa istuskellen, Jonne Aaronin nosturissa keinumista ihmetellen sekä höpötellen omiamme ja siitä siirryttiin syömään di Treviin. Ratkesin syömään katkarapupastaa joka oli kyllä niin syntisen hyvää. En edes muista koska oon viimeksi ravintolassa tilannut pastaa, mutta tää annos kyllä täytti kaikki odotukset. Toisaalta mulla oli niin kova nälkäkin, että mulle olisi varmaan voinut syöttää vaikka pieniä kiviä ja olisin nauttinut joka suupalasta. Ilta jatkui jokilaivoilla ja baareilulla ja allekirjoittanut jaksoi heilua kerrankin pilkkuun asti.

Jonne Aaron hilattiin keikan aluksi taivaisiin... Sinäänsä hassu veto, koska itse olisin nauttinut keikasta enemmän jos Jonne olisi ollut aivan iholla ;P

Perjantai kului kaverin sohvalla koomaillen sekä Uudessakaupungissa golffaten. Voin kertoa, ettei välttämättä ole kovin hyvä ideä lähteä lätkimään palloa, jos peli ei muutenkaan oikein suju ja takana on huonosti nukuttu yö sekä pienenpieni olotila? Kaiken toki kruunasi elohopean kipuaminen lähemmäs 30 astetta. Nice.

Lauantaina oli taas vuorossa erän kaverini illanvietto hänen syntymäkodissaan keskellä korpea. Tässä kohtaa jo väsymys alkoi allekirjoittaneella painaa sen verran, että päätin viettää tämän illan vesilinjalla ja voi pojat kiitin itseäni tästä valinnasta. Saunottiin, uitiin, grillattiin ja pelailtiin ja vietettiin rennosti aikaa istuskelemalla ulkona. Ja kiitos viisaan valintani seuraavana aamuna ei ollut yhtään nuupahtanut olo, päin vastoin.

Lauantai-illan maisemat näytti tältä

Lauantai-illan emäntänä toiminut ihana Elisa ja muuten vaan ihana Ella

Sunnuntaina otettiinkin suunnaksi sitten Helsinki. Oon kertaalleen nähnyt Rihannan aikaisemmin ja täytyy kyllä sanoa että eilinen keikka oli edellistä keikkaa huomattavasti parempi. Meillä oli paikat permannolla ja päästiin sopivan lähelle lavaa niin, että oli mahdollisuus tanssia ja nauttia keikasta ilman tönimistä. Kuumahan oli ja hiki virtasi, mutta fiilis oli mahtava. Oli myös tosi positiivinen yllätys, ettei Rihanna odotuttanut fanejaan tällä kertaa juuri lainkaan. Muistan edelleen sen fiiliksen parin vuoden takaa kun artistia odotettiin, odotettiin ja odotettiin... Muutenkin Rihanna otti mielestäni enemmän kontaktia yleisöön ja oli iloisen ja energisen oloinen. Ja siis savuavan kuuma nainen! Huh huh!

Lavalla nähtiin mahtavan tanssimisen lisäksi tulta ja hienoja valoja. Unohtamatta tietenkään loistavasti soittanutta bändiä!

Kuvat kännykkälaatua, pahoittelen... Muutama muu oli tajunnut tuoda kameran :)

Jatkettiin keikan jälkeen vielä iltaa pikaisella visiitillä Helsingin yöelämään, vaikka ei sitten koskaan loppujen lopuksi sinne virallisille keikan jatkoille lähdettykään. Hetken aikaa kuitenkin yöllisillä kaduilla kulkiessani tunsi Helsinkiä kohtaan jotain sellaista, mitä en oo koskaan ennen kuvitellutkaan voivani tuntea...Tykkäsin ja lähes rakastin sitä paikkaa ja sitä fiilistä jonka se kaupunki mulle siinä hetkessä tuotti. Pistetään väsymyksen piikkiin.

Mutta nyt sinne sohvalle, kissat kainaloon ja leffa pyörimään. Palailemisiin!

Kuka, mitä ja miksi?

Uuden blogin alkuun olisi varmaan hyvä hiukan kertoa kuka täällä ruudun toisella puolella istuskelee ja minkä vuoksi. Joten tässä pientä tietoiskun tynkää.

Joillekin lukijoille saatan olla tuttu jo aikaisemmista blogiviritelmistä. Kirjoitin yhdessä kaverini Ellan kanssa blogia The Other Side of the River noin vuosi sitten ja blogi taisi ehtiä olla pystyssä hiukan alle vuodenpäivät. Kirjoittamisen lopettamiseen ei liittynyt mitään suurempaa draamaa ja edelleen ollaan Ellan kanssa paljon tekemisissä. Blogi vain jotenkin yksinkrtaisesti jäi silloin paitsioon molempien kiireiden vuoksi. Nyt tässä kevään ja kesän mittään pitkään pohdittiin kyeisen blogin jatkoa, sillä molemmat hirveästi kyseisestä tekeleestä tykättiin. Lopulta kuitenkin päädyttiin siihen, että kyseinen projekti jätetään nyt unholaan ja tämämpä vuoksi nyt rustailen tässä, enkä missään muualla. Kyseistä yhteistyötä ennen olen pitänyt myös vähän aikaa omaa blogiani, mutta kyseinen viritys ehti olla pystyssä sen verran vähän aikaa ettei sitä tainnut edes kukaan lukea. Ei siis sen enempää siitä.

Tällä hetkellä olen 25-vuotias, yliopiston loppusuoralla (toivottavasti) oleva nainen ja asustelen ainakin vielä toistaiseksi Turun kupeessa. Osoitteen muuttaminen Turkuun on ollut suunnitteilla suunnilleen siitä saakka kun täytin 16, mutta toistaiseksi perhe, työ, kaveri ja harrastukset ovat pitäneet mut täällä maaseudulla. Turkuun on kuitenkin nopea hurauttaa tästä autolla ja paljon bloginkin tapahtumat tulevat varmasti sijoittumaan Turkuun ja Turun tapahtumiin.

Olen aina tykännyt hirmuisesti kirjoittamisesta ja kirjoittaminen on ollut mulle aina luonnollinen ilmaisumuoto. Blogin tarkoituksena onkin antaa mulle mahdollisuus kirjoittaa itselleni tärkeistä asioista ja tapahtumista, jutuista mitkä inspiroi mua ja toivottavasti myös teitä lukijoita. Mihinkään tarkkaan lokeroon en osaa blogiani sijoittaa, mutta luultavasti tulen luokitelluksi enemmän lifestyle henkiseksi blogiksi kuin esimerkiksi tyyliblogiksi. Vaatteet ja trendit kuitenkin kuuluvat myös niihin juttuihin joista olen kiinnostunut, joten varmasti niistäkin jonkinverran tulee juttua. Luvassa on siis kunnollinen sekametelisoppa!

Tässä nyt varmaan ne tärkeimmät mitä ensimmäisenä tuli itselle mieleen. Halutessaan saa kysellä, jos joku asia on jäänyt mietityttämään. Parhaitenhan mut varmasti tavoittaa tän blogin tai blogin sähköpostin kautta, eli rohkeasti vaan kommentoimaan ja kysymään. Tervetuloa mukaan!